Osataanko Suomessa tarvita ulkomaalaista työvoimaa?

Yliopistokurssillani opiskelijat pohtivat työperäistä maahanmuuttoa. Yli sadan esseen joukosta yhdistelen tähän muutamia ajatuskulkuja, jotka painottavat ulkomaisen työvoiman tärkeyttä Suomen kilpailukyvylle. Avainasemassa ovat työnantajat, joiden tulisi oivaltaa tähän liittyvät mahdollisuudet.

Työperäiseksi maahanmuutoksi ei virallisesti lasketa Euroopan yhteisillä työmarkkinoilla toimivia henkilöitä vaan EU:n ulkopuolelta tulevat. Näihin sovelletaan Suomessa ns. työvoiman tarveharkintaa eli viranomaisten on tutkittava onko Suomessa tarvetta tällaiselle työvoimalle kun huomioidaan kotimainen työvoiman tarjonta. Tähän ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyvään hidasteeseen ovat puolueet ottaneet kantaa mutta järjestely on edelleen voimassa, tosin ns. huippuosaajien kuten muusikkojen tai tutkijoiden suhteen sitä ei sovelleta. Tarveharkintaa perustellaan etenkin suomalaisen työvoiman työnsaantimahdollisuuksien turvaamisella. Tätä järjestelyä pääosa opiskelijoista pitää nykyajan maailmassa tarpeettomana byrokratiana, ja vastuuta maahan tulevien työntekijöiden työoloista ja palkkatasosta oltiin mieluummin siirtämässä yrityksille ja ay-liikkeelle. Toki monet nostavat esiin esim. riskit harmaiden työmarkkinoiden kasvusta.

Lähes kaikki kirjoittajat ovat sitä mieltä, että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan työvoiman tarjonnan ns. kohtaantohaasteen vuoksi. Laajasti ymmärretään, että työvoiman tarjonta ja sen tarve eivät läheskään aina kohtaa. Näin syntyy jatkuvasti tarvetta ulkomaalaiselle työvoimalle hyvinkin monenlaisissa erilaisissa työtehtävissä, eikä ainoastaan niissä matalapalkkatöissä, joita suomalaiset eivät enää suostu tekemään. Monet vaativat poliitikoilta tämän tosiseikan myöntämistä, sekä nykyistä rohkeampaa, avoimempaa ja päättäväisempää työperäistä maahanmuuttoa koskevaa politiikkaa Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi. Suomessa on tietyillä toimialoilla paljon "hyvää pohinää", mutta väen ja näkökulmien vähäisyyttä opiskelijat (joista monet jo työelämässä mukana) pitävät silti yhtenä kilpailukyvyn lisäämisen rajoitteena. Tiedossa on, että pk-sektori alkaa olla yhä tärkeämpi viennin veturi, ja etenkin innovaatioyrityksissä asenteiden uskotaan olevan myönteisempiä koulutetulle ulkomaalaiselle työvoimalle kuin perinteisillä toimialoilla ja suurissa organisaatioissa.

Opiskelijat ovat kuitenkin paljolti huolissaan siitä, kuinka Suomi kykenee houkuttelemaan kulloinkin tarvittua ulkomaalaista työvoimaa, mukaan lukien myös EU:n yhteisillä työmarkkinoilla toimivat. Suomen investointiympäristön, toimialoja ja kilpailukykyä koskevan keskusteluilmapiirin sekä laajemmin kulttuuriympäristön arvellaan olevan vähemmän houkutteleva kuin Suomessa yleensä kuvitellaan. Luonnon- ja rakennetun ympäristön karuus ja kaupunkikulttuurin nuoruuskaan ei välttämättä ole houkutin kuin joillekin. 

Huolta kannetaan myös siitä, osaako suomalainen työelämä ja yritysten johto näköalattomuudessaan tai turhassa varovaisuudessaan edes tarvita oikeanlaisia henkilöitä. Useassa esseessä nostetaan esiin se, kuinka Suomen vienti tarvitsisi maahan ulkomaalaisia nimenomaan myyntiin ja myynnin innovaatioihin, esimerkiksi espanjalaisia sellaisiin yrityksiin joiden vientiponnistelut suuntautuvat espanjankielisiin maihin. Useilla työelämässä olijoilla on jo kokemustakin siitä, että suomalaiset yritysyhteisöt alkavat sietää yhä enemmän henkilöitä, jotka eivät puhu suomea. Suomenkielen hallinnan vaatimus on siis näin ajateltaessa myytti, joka ehkäisee rekrytointeja ulkomailta.

Työmaailmaan tuleva kouluttautuva sukupolvi näyttäisi esseiden perusteella olevan valmis tukemaan poliittisia avauksia työperäisen maahanmuuton ja kansainvälisen työvoimadynamiikan edistämiseksi. Pääviesti kuitenkin kohdistuu työelämän johdolle ja asiantuntijoille,  joiden tulisi nähdä vieraiden kulttuurien sopivasti koulutetut ja kokeneet edustajat mahdollisuutena.  Valmius kansainvälisiin monikulttuurisiin työyhteisöihin on laajaa. Samalla on selvää, että yhä useammat valmistuvat maisterit myös ajattelevat työskentelyä ulkomailla luontevana osana tulevaa työuraansa.

 

KlausAfUrsin

hallintotiet. tri,
yliopistonlehtori, liikkeenjohdon konsultti

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu